tiistai 9. joulukuuta 2008

Lommilasta erikoistavarakaupan keskus

Torstaina kaupunkisuunnittelulautakunta saa käsiteltäväkseen Lommilan alueen asemakaavan muutoksen tavoitteet tavoitteena rakentaa alueesta merkittävä kaupallinen keskus. Jotta se tulevaisuudessa täydentäisi Espoon keskuksen palveluita on nyt syytä ohjata suunnittelua oikeaan suuntaan. Lommilaan ei tule sijoittaa suuria päivittäistavarakaupan liikkeitä vaan erikoistavarakauppaa. Lommilan asemakaavoituksessa tulee siis noudattaa voimassa olevaa yleiskaavaa.

Keski-Espoon sosialidemokraatit ry pitää tarpeellisena Lommilan alueen kehittämistä ja työpaikkojen lisääntymistä. Alue sijaitsee niin erinomaisella paikalla liikenteellisesti, että laajana tilaa vaativan kaupan ja erikoistavarakaupan keskittymänäkin se tulisi olemaan vetovoimainen. Lommila ei tarvitse tuekseen hypermarketteja, joiden vuoksi asukkaiden päivittäiset ostosmatkat suuntautuisivat sinne, eikä enää Espoon keskukseen. Lommilasta on mahdollista suunnitella Variston tapainen tilaa vaativan kaupan keskittymä, mutta samalla nykyaikainen liikekeskus ja kaupunkikuvallisesti edustavampi kaupan alue.

Keski-Espoon asukkaiden iloksi kauppakeskus Entresse avasi juuri ovensa ja näin alueen kaupalliset palvelut paranivat merkittävästi. Myös Espoontorin laajennusta on suunniteltu ja se käynnistyy ensi vuonna ellei taloudellinen taantuma estä suunnitelmia. Kaikkialla suuret hypermarketkeskittymät ovat kuihduttaneet niiden lähellä olevat kauppakeskukset.

Lommilasta ei siis saa suunnitella Espoon keskuksen – johon on keskittynyt nyt päivittäiseen asiointiin perustuvaa liiketoimintaa – kilpailijaa, vaan sen toimintoja täydentävää liiketoimintaa.
- Hypermarkettien Lommila olisi liian suuri riski ja uhka Espoon keskuksen elävyydelle, ettei siihen ole syytä ryhtyä. Kaikkiaan keskuksesta on tulossa liian suuri. Se siirtäisi kaiken elämän Espoon keskuksesta keskelle moottoriteitä ja näivettäisi täysin Espoon keskuksen kauppakeskukset.

Asemakaavan laadinnan yhteydessä tulee tarkastella huolella suunnitelman sosiaalisia vaikutuksia (mm. palveluiden saatavuus eri väestönryhmien välillä) ja liikenteeseen (mm. miten lisäliikenne vaikuttaa nyt jo ruuhkaisille teille?) sekä tehdä laaja kaupallinen selvitys, koska suunnitelmat ovat aiemmista muuttuneet. Onko suunnitelma kestävän kehityksen mukainen ja tukeeko se Espoon työtä ilmaston muutoksen hillitsemiseksi?

Voimassa oleva yleiskaavan tulee ohjata asemakaavoitusta. Lommilan alueelle yleiskaavan mukaan voi sijoittaa yksityisiä palveluita ja liiketoimintaa tai kaupallisia erityispalveluita. Keski-Espoon demareiden näkemyksen mukaan yleiskaavan ohjeistusta tulee noudattaa asemakaavoitustyössä ja siksi kaupunkisuunnittelulautakunnan tulee nyt käyttää sille kuuluvaa ohjausvaltaa ja osoittaa Lommilan asemakaavoitukselle selkeät tavoitteet.


*

maanantai 1. joulukuuta 2008

Lämpimät tuulet

Keski-Espoon demareissa alkoi 30.11.08 uusi aikakausi ja uudet kujeet.
Kaikkea ei saa ottaa niin vakavasti, rento meninki täytyy olla.
Se pienentää sydänkohtausriskiä ja pitää mielen virkeänä.

Nyt täytyy alkaa uusi tekemisen meininki. Siis siksi vanhat jutut
jäävät sikseen. Puolueen täytyy uudistua. Ja siinä samalla
Keski-Espoon Demarit. Toivottavasti ette hengästy vauhdissa!

Keski-Espoon Demarit - Arjen Apuna. Lanseerattakoon tämä meidän
uudeksi sloganiksi. Me emme puhu enää palvelujen puolesta, vaan alamme
toteuttaa niitä! Tietysti voimavaroissamme. Samalla voimme yrittää
työllistää ihmisiä ja auttaa niitä, joilla on vaikeuksia ja hankaluuksia.

Miltä kuulostaa digiajan uusien palveluiden talkkari? Entä kotiapu,
joka ei olekaan enää entinen koti-apu, vaan kaikkea siltä väliltä,
siis maan ja taivaan. No, emme sentään tavoittele kuuta taivaalta.
Hupiklubi uudistuu ja toivottavasti saamme myös uutta
sisältöä toimintaamme. Nyt haluaisimme tietää, mitä jäsenistömme
kaipaa. Meillä on jo ideoita, mutta tahdomme kuulla lisää.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Uudet tuulet, uudet vastuunkantajat

Yhdistyksen syyskokous pidettiin lauantaina mukavissa ja osin haikeissakin tunnelmissa. Yhdistystämme viime vuodet vetänyt Jukka Hämäläinen ilmoitti luopuvansa ja hänen mukanaan myös sihteerimme Satu Nurminen-Hämäläinen jätti tehtävänsä. Oli uusien vastuunkantajien aika.

Puheenjohtajaksi valittiin Antti Rasimus, joka on syntyperäinen tuomarilainen. Varapuheenjohtajan tehtävän sai Ari Pekkonen. Johtokuntaan valittiin jäseniksi Kai Hurskainen, Jari Granqvist, Kaveh Mirfakhraei, Antti Aarnio, Timo Bergman, Sirpa Söderberg ja Irma Jokiniemi. Joukkoa täydentää johtokunnan varajäsenet: Jaana Leppäkorpi, Mauri Tapanainen ja Lauri Tiikasalo.

Uuden johtokunnan ensimmäinen kokous pidetään tammikuussa ja on edelleen kaikille jäsenille ja toiminnastamme kiinnostuneille avoin.

Onnea ja menestystä uudelle johdolle!


*

torstai 27. marraskuuta 2008

Syyskokouksesta pikkujouluun



Keski-Espoon demareiden avoin syyskoous on lauantaina 29.11. klo 18 alkaen ravintola Awalonissa. Kokouksessa valitaan yhdistyksen puheenjohtaja ja johtokunta sekä suunnitellaan tulevaa vuotta.

Ennen kokousta johtokunta kokoontuu klo 17.00 valmistelemaan syyskokouksen asioita.

Molemmat palaverit ovat kaikille avoimia!

Syyskokouksen jälkeen ilta jatkuu pikkujoulun merkeissä, joiden valmistelusta vastaa yhdistyksemme hupiklubi. Illan kulusta saa lisätietoa hupikubin vastaavalta osoitteesta ap@saunalahti.fi. AP:lle on syytä myös ilmoittautua, kun paikalle aikoo tulla.


*

maanantai 27. lokakuuta 2008

Työ jatkuu

Yhdistyksemme vaalikampanja huipentui lauantaina, kun saimme vieraaksemme puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilaisen. Vaalityötä oli mukava tehdä ja yhdistyksemme menestyi kohtuullisesti, vaikkakin Espoon tulos muutoin oli karmea.

Työ jatkuu ja yhdistyksemme seuraava kaikille avoin kokous on tiistaina 28.10. klo 18.00 Keski-Espoon koululla. Kokouksessa analysoimme vaalin tulosta ja pohdimme, miten jatkamme tästä eteenpäin. Tervetuloa!



maanantai 13. lokakuuta 2008

Tavataan Espoontorilla ja Suvelassa!



Keski-Espoon demareiden ehdokkaita voit tavata tulevina lauantaina:
la 18.10. klo 11-13 soppatykin äärellä Suvelassa asukaspuiston nurkalla ja
la 25.10. alkaen klo 10.00 Espoontorilla, jolloin vieraaksemme saapuu myös puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

Tule tapaamaan ja juttelemaan!





lauantai 6. syyskuuta 2008

Hieno perhetapahtuma Suvelassa!

"Ei kai Bemböle tosiaan
ole sama kuin Hölmölä?
Täällähän asuu ihan
järkevää porukkaa.."
-Tomi Pulkkinen-

Perhetapahtuma onnistui paremmin kuin osasimme kuvitellakaan. Sääkin suosi meitä uskomattomalla tavalla. Päivän aikana saimme nauttia Tomi Pulkkisen musiikista ja poniajelusta ja saimme masumme täyteen makkaraa.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Perhetapahtuma


Perhetapahtuma Suvelan asukaspuistossa
lauantaina 6.9. klo 10-13.



Ohjelmassa on mm.:
- Trubaduuri Tomi Pulkkinen esiintyy klo 10.00
- Ilmaista poniajelua klo 10 - 12
- Kasvomaalausta / askartelua lapsille

Tarjolla makkaraa, mehua ja pullaa.

Olet tervetullut viettämään syksyistä lauantaita perheesi kanssa!


Tapahtuman järjestää Kanta-Espoon alueneuvottelukunta yhteistyössä Keski-Espoon demareiden kanssa.

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Syyskausi alkoi

Yhdistyksemme ensimmäinen kokous oli eilen. Asioita oli paljon ja keskustelu vilkasta. Espoon ja Espoon keskuksen asioita käsittelimme vain hieman onhan syyskausi vasta käynnistymässä. Kaupungintalon arkkitehtikilpailun tulokset julkaistiin tänään ja valtuusto tekee asiasta päätöksen juhlakokouksessaan elokuun lopulla.

Syyskuun alussa tempaisemme järjestämällä perhetapahtuman Suvelan asukaspuistossa lauantaina 6.9. klo 10-13. Ohjelmassa on musiikkia, poniajelua ja kasvomaalausta. Jos nälkä yllättää, tarjolla on myös makkaraa ja mehua. Kannattaa tulla!

Sunnuntaina 7.9. isännöimme ja emännöimme Espoon demareiden vaaliseminaaria Hösmärinpuiston koululla. Valmistautuminen vaaleihin on käynnistynyt toden teolla ja yhdistyksemme kotisivuille on tulossa tietoa kaikista omista ehdokkaistamme. Meitä voi tavata myös erilaisissa toritapahtumissa syksyn aikana.

Seuraava kokouksemme on tiistaina 2.9. klo 18.00 Keski-Espoon koululla. Tervetuloa kahville ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista.

lauantai 2. elokuuta 2008

Syyskauden avaus

Yhdistyksemme syyskauden ensimmäinen kaikille avoin kokous on ensi tiistaina 5.8. kello 18.30 Keski-Espoon koulun kerhotiloissa. Käy kirjaston viereisestä ovesta sisään ja tule peremmälle. Kahvitarjoilu!

Aiheenamme kokouksessa on syksyn ohjelma, perhetapahtuma lauantaina 6.9. ja syksyn kunnallisvaalit sekä muut esille nousevat asiat.

Tervetuloa!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Lauantaina 14.6. oli Espoon keskuksessa monikulttuurisuustapahtuma MOVE, jonka järjestelyissä useampi yhdistyksemme jäsen oli mukana. Päivän aikana Espoontorilla oli tarjolla maukasta ruokaa, rytmikästä tanssia ja painavaa asiaa.

Tilaisuuden avasi tapahtuman suojelija kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson, joka on kuvassa valtuutettu Jaana Leppäkorven kanssa.

Näissä merkeissä on mukava rauhoittua nauttimaan kesästä ja aloitella lomailua. Keski-Espoon demarit palaavat uusin voimin ja uudistunein mielin syksyllä.

Ensimmäinen avoin kokouksemme on tiistaina 5.8. klo 18.30 Keski-Espoon koululla kerhotilassa. Aiheena on tuolloin tulevan perhetapahtuman ohjelma ja syksyn kunnallisvaalit.

Lauantaina 6.9. on klo 10-13 lasten tapahtuma Suvelan asukaspuistossa. Tarjolla on poniajelua, musiikkia, kasvomaalausta ja mukavaa yhdessäoloa!

Nuo ajat kannattaa merkata heti kalenteriin. Hyvää ja virkistävää kesää!

tiistai 6. toukokuuta 2008

Kevätkauden päättääiset

Yhdistyksemme kevätkauden viimeinen kokous vietetään tavallista viihtyisämmissä merkeissä nauttien asiasta ja ilta-auringosta perjantaina 23.5. klo 18.30 alkaen. Kokouksemme aiheena on puoluekokous ja siihen valmistautuminen. Yhdistyksemme kokousedustaja Jaana Leppäkorpi johdattaa aiheeseen. Suunnittelemme myös alkusyksyn toimintaa, aikataulua ja teemoja.

Asian lisäksi tarjolla on pientä purtavaa grillistä ja juotavaa.

Tarkemmat tiedot tilaisuudesta ja ilmoittautumiset Jaanalle sähköpostilla: jaana.leppakorpi@kotiportti.fi tai hupiklubimme vetäälle AP:lle osoitteeseen ap@saunalahti.fi

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Seuraavaan kokoukseen

Yhdistyksen kokous on tiistaina 29.4. klo 18.30 Keski-Espoon koulun kerhotilassa, minne pääsee kirjaston viereisestä ovesta. Aiheenamme tällä kertaa on metro ja Espoon elinkeinopolitiikka sekä muut ajankohtaiset asiat kaupunginhallituksessa. Vieraaksemme tulee kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Vaara.

Tervetuloa kokoukseen! Tilaisuus on kaikille avoin ja kahviakin on tarjolla.

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Markkinoilla

Olimme mukana tänään lauantaina kevätmarkkinoilla Espoontorilla. Pisteessämme pallot ja karkit tekivät kauppansa ja juttu luisti. Päivä oli oikein mukava ja saimme hyvää palautetta. Kiitos siitä kaikille!


keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Onnea AP ja Jaana!

Yhdistyksemme aktiivinen jäsen ja hupiklubin vetäjä Ari Pekkonen valittiin kiinteistölautakunnan varajäseneksi maanantaina. AP on ollut aiemminkin kiinteistölautakunnassa ja perehtynyt kiinteistölautakunnan toimialaan työtehtävissään. Menestystä AP:lle uuteen tehtävään!


Maaliskuun lopussa järjestettiin SDP:ssä jäsenäänestys puoluekokousedustajista. Espoosta puoluekokoukseen osallistuu seitsemän edustajaa. Kokouksessa päätetään tulevaisuuden linjauksista ja valitaan SDPN puheenjohtaja.

Yhdistyksemme varapuheenjohtaja, valtuutettu Jaana Leppäkorpi tuli valituksi puoluekokoukseen. Evästämme häntä puoluekokoukseen liittyvissä asioissa toukokuun viimeisessä kokouksessamme perjantaina 29.5. klo 18.30.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Yhteisvastuuta ympäristöstä

Yhdistyksemme kevätkokouksessa projektipäällikkö Torsti Hokkanen esitteli laajasti Espoon keskuksen kehittämistavoitteita ja suunnitelmia. Saimme todeta, että paljon on tapahtumassa ja sitä myöten Espoon keskus tulee todella muuttumaan ja uudistumaan hyvään suuntaan.

Aseman sillan kunnostaminen käynnistyy syksyllä ja myös Espoontori laajenee ja kohenee. Sitä ennen silta puhdistetaan juhlakuntoon perusteellisesti. Oli hyvä kuulla, että myös rakennustöiden aikaista jalankulkua on suunniteltu. Todennäköisesti aseman sillan yli kuljetaan silloin väliaikaisen putken läpi.

Myös Suvelan kohentaminen on käynnistynyt. Suvela-projektin tavoitteena on parantaa alueen viheralueita ja kartoittaa täydennysrakentamisalueita. Seurakunta on käynnistänyt uuden seurakuntatalon suunnittelun Kirstintien varteen. Hanke edellyttää asemakaavan muutosta.

Uusi rakentaminen on mahdollisuus, mutta alueen ilmeen kohentaminen edellyttää myös hyvää kunnossapitoa sekä vastuullista toimintaa meiltä asukkailta. Jos asukkaat otettaisiin aikaisempaa vahvemmin suunnittelemaan pieniäkin asioita, vahvistaisi se yhteisvastuuta alueen ympäristön kunnosta. Teimme tästä alla olevan kannanoton:


Keski-Espoon sosialidemokraatit kevätkokouksessaan:
Osallisuutta vahvistamalla yhteisvastuuta ympäristöstä


Espoon keskusta kehitetään parhaillaan voimakkaasti. Aseman seutu kohenee, Suviniityn alueen suunnittelu on loppusuoralla ja Suvelassakin käynnistyy täydennysrakentamismahdollisuuksien selvittäminen. Uusi rakentaminen parantaa alueen viihtyisyyttä.

Rinnalla tässä on syytä suunnitella alueen ilmeen kohentamista yhteistyössä asukkaiden kanssa. Hyvä kunnossapito, istutukset, lamput, roskakorit ja penkit, joita on yhdessä suunniteltu ja ideoitu, lisäävät halua ottaa vastuuta omasta ympäristöstä. Nyt esimerkiksi Espoon aseman huono kunto, roskaisuus ja töhryisyys ruokkii välinpitämättömyyttä ja negatiivista kehää, josta on päästävä irti.

Keski-Espoon sosialidemokraatit esittävät, että Espoon keskuksen asukkaat otetaan aikaisempaa vahvemmin mukaan suunnittelemaan alueen kohentamistoimenpiteitä ja palveluiden kehittämistä. Erityisen tärkeää on parantaa alueen nuorten toimintamahdollisuuksia ja nuoret tulisi ottaa mukaan suunnittelemaan heille tarjottavia palveluita. Nuorten tulisi saada itse kertoa, millaisia nuorisotiloja ja harrastusmahdollisuuksia he tarvitsevat.

Keski-Espoon demarit uskovat, että asukkaiden ja erityisesti nuorten osallistumismahdollisuuksien lisääminen nykyisestä vahvistaa alueemme yhteisöllisyyttä. Näin myös yhteisvastuu oman ympäristön tilasta vahvistuu.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Kevätkokous ja Espoon keskuksen tulevaisuus

Yhdistyksemme kevätkokous on tiistaina 18.3. kello 18.30 ja teemanamme on Espoon keskus, jonka tulevaisuutta kokouksessamme valoittaa keskuksen projektipäällikkö Torsti Hokkanen.

Kokouspaikkana tuttu Suvelan kerhotila Keski-Espoon koululla (kirjaston viereinen ovi).

Tervetuloa!

perjantai 7. maaliskuuta 2008

Sosialidemokratian suunta ja tulevaisuus




Tarja Filatov ja Erkki Tuomioja ovat Espoossa torstaina 13.3. klo 18-20 Hotelli Kuninkaantiessä. Molemmat kertovat, mihin suuntaan he kehittäisivät SDP:tä ja mitä muita asioita he painottavat puheenjohtajakampanjassaan.

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Tilaisuuden järjestää Kauklahden sos.dem.yhdistys yhdessä Keski-Espoon demareiden kanssa.

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Espoon asema siistiksi ja kannanottoja

Tempasimme lauantaina 1.3. ja siivosimme Espoon asemaa, koska sen kunto asukkaiden keskuudessa yhteinen ja jatkuva murheen aihe. Myös erilaisissa kyselyissä Espoon asema ja sen kunto ovat asioita, jotka eniten harmittavat kaikkia espoolaisia. Näin ei voi jatkua.

Espoon asema on ikään kuin eteinen, mihin vieras ensimmäisenä astuu tullessaan Espoon kaupungin hallinnolliseen keskukseen. Aseman kunnon perusteella asukas, vierailija tai yhteistyökumppani muodostaa käsityksensä Espoon kaupungista, siksi asema on saatava arvoiseensa kuntoon.

Espoon kaupungin ja ratahallintokeskuksen väliset neuvottelut asemasta ovat edenneet. Aseman omistus ja vastuu sen kunnosta ja siisteydestä on siirtymässä Espoon kaupungille. Haluamme omalla toiminnallamme osoittaa, kuinka tärkeää on aseman kunnostamisen lisäksi huolehtia siitä hyvin.

Tempauksemme tavoite on myös muistuttaa meitä alueella kulkevia ja asuvia omasta vastuustamme. Tartumme harjan varteen, koska välitämme asuinympäristöstämme ja koska on tilanteita, joissa tarvitaan puheiden ja esitysten lisäksi konkreettisia tekoja.

***

Viime viikon kokouksessa päätimme myös ottaa kantaa puolueen ajankohtaisiin asioihin:

Jäsenäänestys Espooseen
Keski-Espoon sosialidemokraatit ry esittävät Espoon demareiden kunnallistoimikunnalle, että se järjestää Espoossa jäsenäänestyksen puolueen tulevasta puheenjohtajasta, mikäli puoluevaltuusto päättää olla järjestämättä sen.

Kunnallisvaaliteemoista kysely
Avoin vuorovaikutus jäsenten ja äänestäjien välillä on nykyaikaa. Esitämme, että kunnallistoimikunta jatkaa kunnallisvaaliteemojen käsittelyä verkossa ja muutoinkin siten, että kaikilla espoolaisilla olisi mahdollisuus vaikuttaa tavoitteisiimme.

***

Keski-Espoon asioista ja kehittämistarpeista voi antaa palautetta meille blogissamme, kevään markkinoilla pisteessämme ja Facebookissa ryhmässä Espoon keskus tulevaisuus.

tiistai 26. helmikuuta 2008

Onnea Stina!

Maanantaina valtuusto valitsi jäsenemme Stina Krogerus-Jalkasen perhe- ja sosiaalipalveluiden jaostoon varajäseneksi.
- Haluamme toivottaa Stinalle onnea ja menestystä uuden luottamustehtävän hoitoon!

Stiina 18-vuotiaan kehitysvammaisen Arttu-Villen äiti. Hän on työskennellyt lastenhoitajana erityispäiväkodissa Espoossa ja opiskellut AMK-sosionomin tutkinnon aiheenaan vertaistuen merkitys nuorten kehitysvammaisten äideille.

Stina pitää tärkeänä yhteiskunnallista osallistumista ja haluaa olla mukana vaikuttamassa asioihin. Hän arvostaa yhteiskunnassa tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta, heikompien tukemista ja heidän etujensa puolustamista. Kunnan asioiden hoidossa hän pitää tärkeänä suunnitelmallisuutta, innovatiivisuutta ja hyvää taloudenpitoa, jotta hyvinvointipalvelut voidaan taata jatkossakin kuntalaisten edut huomioiden.

Stina on ehdokkaana syksyn kunnallisvaaleissa! Olkaapa siis rohkeasti yhteydessä häneen!

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Kokoukseen 26.2. klo 18.30

Seuraava kaikille avoin kokouksemme on tiistaina 26.2.2008 klo 18.30 Keski-Espoon koululla (os. Kirstintie 11).

Aiheenamme tällä kertaa on kunnallisvaalit ja niihin valmistautuminen. Mietimme tavoitteitamme vaaleissa ja sitä, miten yhdessä tuemme ehdokkaitamme hyvään tulokseen. Esillä on myös valmistautuminen puoluekokoukseen: asiakirjat sekä henkilövalinnat ja tapa, millä puheenjohtaja valitaan. Käsittelemme myös Espoon ajankohtaisia tapahtumia mm. sosiaali- ja terveyslautakunnan perusteltua ratkaisua jatkaa Puolarmetsän päivystystä.

Astu siis kirjaston viereisestä ovesta sisään ja tule rohkeasti mukaan! Tarjolla asian ohessa myös kahvia. Tervetuloa!

torstai 24. tammikuuta 2008

Keväällä tapahtuu

Yhdistyksen kokous oli mainio. Keskustelimme ajankohtaisista Espoon ja Espoon keskuksen asioista, suunnittelimme kunnallisvaaleja, päätimme puoluekokousedustajaehdokkaasta ja teemoitimme kevään kokouksia.

Saimme myös uuden jäsenen: Stiina Krogerus-Jalkanen liittyi yhdistyksemme. Hän on monille tuttu Espoon Kehitysvammatuesta ja toisille päivähoidosta, missä hän on hoitanut lapsia.

Espoon asioista keskustelua herätti ennen kaikkea Espoon aseman tilanne (kuvassa). Hieman puhuimme myös pääkaupunkiseudun yhteistyöstä, metrosta ja HUS:sta.

Kunnallisvaalivalmistelumme tuntuu olevan erinomaisella alulla. Ehdokkaita on tulossa useita ja porukalla on hyvä yhteishenki. Yhdessä aiomme päästä kaikkien aikojen parhaaseen vaalitulokseen. Aloittamme ajoissa emmekä lopeta vaaleihin.

Ehdokkaamme puoluekokousedustajaksi on Jaana Leppäkorpi, joka on valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja työskentelee päivisin johtavana sosiaalityöntekijänä. Jäsenäänestys on 14.-31.3.2008.


Kevään
ohjelmamme on tällainen:

Ti 26.2. klo 18.30 paneudummme edelleen vaalityöhön
Ti 18.30 on yhdityksen kevätkokous, jonka teemana on Espoon keskus
Ti 29.4. klo 18.30 teemana metro ja elinkeinopolitiikka sekä muut ajankohtaiset asiat kaupunginhallituksessa. Vieraaksemme tulee KH:n varapuheenjohtaja Pekka Vaara.
Pe 29.5. klo 18.30 pidämme kevätkauden päättäjäisiä, mutta keskustelemme myös tulevasta puoluekokouksesta.

Näiden lisäksi tempaisemme Espoon keskuksen asukkaiden viihtyvyyden hyväksi 1.3. ja osallistumme kevään markkinoille. Syksyllä olemme sitäkin enemmän sitten tavattavissa torilla ja asemilla.

perjantai 18. tammikuuta 2008

Vuoden ensimmäiseen kokoukseen

Vuoden ensimmäinen kokouksemme on ensi tiistaina 22.1.2008 klo 18.30 Keski-Espoon koululla (os. Kirstintie 11). Astu kirjaston viereisestä ovesta sisään ja tule rohkeasti mukaan! Tarjolla kiinnostajaa asiaa ja kahvia.

Suunnittelemme kevään ohjelmaa mm. aiheita, mihin paneudumme kevään kokouksissa. Aiomme kutsua espoolaisia päättäjiä kertomaan meitä kiinnostavista asioista. Otamme selvää mitä kaikkea Espoossa ja Espoon keskuksessa tapahtuu.

Ehdokkaat puoluekokousedustajaksi tulee nimetä tammikuun loppuun mennessä, joten päätämme tiistaina myös omasta ehdokaastamme tai ehdokkaistamme. Jäsenäänestys pidetään Uudellamaalla 14.3. - 31.3.2008. Espoosta ja Kauniaisista kokoukseen valitaan seitsemän edustajaa.

Tervetuloa!