keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Tule syyskokoukseen!

Syyskokouksessamme on mahdollisuus keskustella ajankohtaisista asioista Espoossa ja valtakunnassa. Aiheeseen meitä johdattaa kansanedustaja ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Maria Guzenina-Richardsonin.
- Paikalle kannattaa tulla siitäkin syystä, että ensi vuoden talousarvioesitys julkaistaan marraskuun alussa ja Marialla on varmasti erinomainen käsitys siitä, kuinka meitä espoolaisia palvellaan ensi vuonna.

Kokous on torstaina 15.11. klo 18.30 Keski-Espoon koululla, osoite Kirstintie 11. Astu kirjaston oven viereisestä ovesta sisään ja tule rohkeasti peremmälle.

Tervetuloa! Tilaisuus on kaikille avoin olitpa sitten jäsen tai et.

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Toiminnan kehittämistä

Yhdistyksemme käynnisti viime keväänä opintopiirin, joka kokoontui edellisen kerran 16.10. Kuvassa osa läsnäolleista, jolloin teemana oli puolueen paikallistoiminnan kehittäminen. Oppaan aiheesta ovat kirjoittaneet Kimmo Käärmelahti ja Marko Laitinen, jotka ovat olleet monessa mukana demarinuorista alkaen. Kokemusta kavereilla on siis oppaan kirjoittamiseen.

Ensimmäisessä palaverissa aiheena oli osastomme lyhyt historia: yhdistys, alue, kaupunkirakenne, muut ympäristötekijät - poliittinen kilpailu ja sd-liike paikallisesti. Läsnä oli myös pitkään Tuomarilassa asunut Raija Lehtinen, jolta kuulimme arvokkaita muisteluita osaston alkutaipaleelta.

Seuraavaksi aiheena on puolueosaston nykytilanne, sitten käsittelemme tavoitteitamme, uutta toimintaa ja tulevaisuuttamme.
- Tapaamisten aikataulu löytyy myöhemmin blogissamme.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Menestystä Jukalle!





Meidän Keski-Espoon Demareiden puheenjohtaja Jukka Hämäläinen valittiin maanantain valtuustossa liikuntalautakunnan varajäseneksi. Toivotamme Jukalle menestystä uudessa tehtävässä.

Jukka kertoo itse olevansa entinen lahjakas junnukiekkoilija ja jalkapalloilija. Nykyään hän kuntoilee ja himopenkkiurheilee. Joukkuepelaaja siis, joka hyvin täydentää liikuntalautakuntamme tiimiä.

Jukka itse kertoi kiinnostuneensa liikuntalautakunnan asioista, koska on huolissaan kouluikäisten lasten liikunnasta tai paremmin sen puutteesta.


Pitäkääpä yhteyttä Jukkaan liikunta-asioissa!


***

ps. yhdistyksen seuraava kokous on ti 16.10. klo 18.30 Keski-Espoon koululla (osoite Kirstintie 11. Astu kirjaston oven viereisestä ovesta sisään).

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Tervetuloa lokakuun kokoukseen!

Yhdistyksen seuraava kokous on ti 16.10. klo 18.30 Keski-Espoon koululla, osoite Kirstintie 11. Astu kirjaston oven viereisestä ovesta sisään ja tule peremmälle tapaamaan meitä.

Tällä kertaa kokouksessa esillä mm. kuulumisia valtuustosta ja lautakunnista sekä selvistystä Keski-Espoon urheilupuiston nuorisojäähallin tilanteesta. Suunnittelemma myös syyskokouksen aihetta ja loppuvuoden ohjelmaa.

Tervetuloa!