sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Seuraavaan kokoukseen

Yhdistyksen kokous on tiistaina 29.4. klo 18.30 Keski-Espoon koulun kerhotilassa, minne pääsee kirjaston viereisestä ovesta. Aiheenamme tällä kertaa on metro ja Espoon elinkeinopolitiikka sekä muut ajankohtaiset asiat kaupunginhallituksessa. Vieraaksemme tulee kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Vaara.

Tervetuloa kokoukseen! Tilaisuus on kaikille avoin ja kahviakin on tarjolla.

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Markkinoilla

Olimme mukana tänään lauantaina kevätmarkkinoilla Espoontorilla. Pisteessämme pallot ja karkit tekivät kauppansa ja juttu luisti. Päivä oli oikein mukava ja saimme hyvää palautetta. Kiitos siitä kaikille!


keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Onnea AP ja Jaana!

Yhdistyksemme aktiivinen jäsen ja hupiklubin vetäjä Ari Pekkonen valittiin kiinteistölautakunnan varajäseneksi maanantaina. AP on ollut aiemminkin kiinteistölautakunnassa ja perehtynyt kiinteistölautakunnan toimialaan työtehtävissään. Menestystä AP:lle uuteen tehtävään!


Maaliskuun lopussa järjestettiin SDP:ssä jäsenäänestys puoluekokousedustajista. Espoosta puoluekokoukseen osallistuu seitsemän edustajaa. Kokouksessa päätetään tulevaisuuden linjauksista ja valitaan SDPN puheenjohtaja.

Yhdistyksemme varapuheenjohtaja, valtuutettu Jaana Leppäkorpi tuli valituksi puoluekokoukseen. Evästämme häntä puoluekokoukseen liittyvissä asioissa toukokuun viimeisessä kokouksessamme perjantaina 29.5. klo 18.30.